Maalis-huhtikuun vaihteessa Utön saarelle suuntautuneella reissulla pääpaino oli linnuissa, mutta siinä ohessa kuvattiin maisemiakin. Nyt lintukuvat on käyty läpi ja ladattu kuvapankkiin uusimpiin kuviin, mistä ne jatkaa matkaa omiin lajikansioihinsa muutaman viikon kuluttua. Kuvia löytyy eniten haahkoista, mutta mukana on myös kuvia meri-, kala- ja naurulokeista, merikotkasta, merimetsosta, tylleistä, kottaraisista, sinisuohaukasta, kyhmyjoutsenista ja sini- ja [...]
Jatka lukemista...
Takatalvi hidastaa kevättä myös Suomenojalla. Lintuja ei ole paljoa, mutta sitäkin keväisemmän ilmeen saa kuvista. Alkukeväästä yksin altaalla ollut kyhmyjoutsen on saanut kumppaninsa altaalle tai sitten kyseessä on eri yksilöt kokonaan. Nokikanat keräilevät vielä voimiaan vaikka pieniä tunteenpurkauksia on havaittavissa hetkittäin. Kyhmyjoutsenista kuvia eteläisen lintutornin edustalta 4.4.2012:
Jatka lukemista...
Vesilinnuista paikalla oli sini-, harmaasorsa sekä punasotka. Yksinäinen kyhmyjoutsen uiskenteli altaalla. Kolme nokikanaa oli sulan reunalla. Pientä ärhentelyä oli jo ilmassa, mutta turnajaisia saadaan vielä odottaa. Huhut puhuivat liejukanastakin, mutta itse en sitä onnistunut näkemään. Tällä viikolla (vk 14) en altaalle valitettavasti kerkeä, joten tulee heti pieni tauko. Onneksi meillä on Suomenoja.fi ja havaintovihko. Ehkä [...]
Jatka lukemista...
Ensimmäiset vesilinnut ovat saapuneet pesimäaltaaseen Suomenojalle. 23.3.2012 altaalla oli kolme sinisorsa paria, harmaasorsa koiras, nokikana sekä juuri altaalle saapunut kyhmyjoutsen. Eteläisen lintutornin edustalla aikaa viettäneet linnut olivat rauhallisia eikä kevään rieha ollut vielä alkanut. Hiljaista oli myös, koska naurulokkeja ei vielä ole. Varikset valvoivat voimalinjoilta aluetta. Suurinosa näistä kuvista poikkeaa normaalista kuvaustyylistäni siltä osin että [...]
Jatka lukemista...
Tammikuun loppupuolella olimme Utön saarella kuvaamassa, joka oli silloin varmaan Suomen “lumisin” paikka. Virallinen lukema oli kuulema yksi senttimetri, kun pääkaupunkiseudulla mentiin puolen metrin lukemissa. Kesnäsin kärjen kallioilla useat seurueemme jäsenet törmäsivät kyhmyjoutseneeseen, joka oli jäätynyt kiinni kallioon kohtaan missä aaltojen pärskeet kastelevat sitä lisää pakkassäässä. Joutsen irroitettiin varovasti eikä se tehnyt isompaa vastarintaa – [...]
Jatka lukemista...
Viikko kolme alkoi Helsingissä kiperässä -12 asteen pakkasessa. Lähdin Lauttasaaren kärkeen ennen auringonousua kyttäämään aamuvaloja, mutta taivas oli lähes täysin pilvessä. Merellä nousi pientä merisavua sekä sumua oli paljon. Rannoilla oli pieniä jäämuodostelmia, mutta ei valoja ei ollut nimeksikään niiden kuvaamiseen. Vesilinnut liikkuivat ahkerasti ja mereltä kuului matkustaja-aluksien sumutorven ääni tasaisesti toistuvana. Rannan tuntumassa oli [...]
Jatka lukemista...
Lähes peilityyni meri, lämmin auringonpaiste sekä ympärillä lentävät lukuisat linnut saivat kuvaajan istumaan Pikku-Hatun rannalla tunteja kuvaten kalatiiroja sekä vain ihaillen maisemia. Vesi oli tosi matalalla ja Pikku-Hattuun menevä reitti muistutti jo tietä.
Jatka lukemista...
…voisi sanoa että NYT TULI ISO JYTKY. Olimme Konstan kanssa illan parhaat tunnit puiden juurella makoilemassa ja seurasimme telkkien ja mustakurkku-uikkujen elämää ja taistelua. Loistavat mustakurkku-uikkujen taistelukuvat jäivät vieläkin odottamaan vuoroaan, koska onnistuivat aina ajautumaan varjoisaan kohtaan taistelemaan. Toista oli naurulokin kanssa joka oikein kylpi lähes peilityynessä kultaisessa valossa kuvaajan silmien alla. Telkät antoivat kuvata [...]
Jatka lukemista...
Aamupäivällä 31.3. oli kirkasta ja päätin lähteä uudella yrityksellä kohti Lauttasaarta, koska edellinen reissu oli matkalla muuttunut kohti Karjaata. Nyt kuitenkin pääsin Lauttasaareen asti. Hetken maisemia ihmeteltyäni mereltä tuli kova sumu, kaikki valo katosi hetkessä. Onneksi jäin kuitenkin odottelemaan ja juttelemaan siian onkijoiden kanssa, koska sumu hälveni ja lopulta katosi kokonaan. Viisi kanadanhanhea uskaltautui kalliolle [...]
Jatka lukemista...
Laulujoutsen UUSI GALLERIA JOUTSEN 2
Jatka lukemista...