PROJEKTINA: KOTKAKOJU

Synty

Heinäkuun alussa (2014) Kai Pihlström (Kaikuva Oy) kyseli avoimesti Ammattiluontokuvaajien Facebook-ryhmässä kiinnostusta aloittaa kotkien ruokinta ja kuvaustoiminta yhteistyötä Etelä-Suomen alueella. Lähdin utelemaan lisää projektista, mahdollisuuksista ja lähes heti pääsimme yhteisymmärrykseen tulevasta. Sittemmin myös muita kiinnostuneita ilmaantui ja ryhmästä muodostui sopivan kokoinen.

koju-rakennus

Rakennusvaihe

Lähes välittömästi käynnistettiin kojun rakennusurakka, mikä nopeasti muuttui tilanteeseen että päätimme rakentaa kaksi kojua yhden sijasta. Elokuun järjettömissä helteissä kojut alkoivat hahmottumaan ja syyskuun sateissa niitä viimeisteltiin sateessa. Onneksi sateiden tultua oli jo katto pään päällä.

Kojujen valmistuttua niitä lähdettiin viemään vuoraamallamme maa-alueelle. Painavien kojujen kuljetus ja sijoittaminen maastoon ei onnistunut ongelmitta, mutta ryhmävoimalla kojut saatiin sijoitettua myötä- ja vastavalo kuvauksiin sopiviksi.

koju - ekat kuvat

Ensimmäiset kuvat

Muistan kateellisena sen aamun, kun kuulin että haaskalla on useita kotkia tappelemassa ruuasta; itse olin töissä. Sittemmin kun itse pääsin kojulle oli fiilis upea. Useita merikotkia ja maakotka – kuukausien työ tuotti tulosta heti!

Lintujen seuranta

Olen pitänyt kirjaa ja pyytänyt havaintoja kotkista muilta, lähinnä rengastetuista. Ensimmäisen kahden kuukauden aikana seurantaani on tallennettu viisitoista rengastettua merikotkaa sekä yhden maakotkan tiedot. Rekisterin ulkopuolella on kaikki rengastamattomat merikotkat, joita haaskalla myös käy sekä ainakin yksi toinen maakotka.

Kaupallinen toiminta -> Vuokrasopimuksen irtisanominen

Olimme miettineet kaupallisen toiminnan aloittamista kaudella 2015/2016, mutta ajatus siitä ja koko projektin jatkumisesta romuttui, kun maanomistaja sanoi vuokrasopimuksen irti. Valitettavasti petoviha on tietyissä piireissä niin iso että tällä kertaa näiden henkilöiden näkökulma kuvaushaaskaan sai maanomistajan olemaan jatkamatta sopimusta.

Uusi paikka 2015/2016?

Aloitimme välittömästi uuden paikan etsimisen, mutta sen löytäminen on osoittautunut hankalaksi. Toivottavasti kaudelle 2015/2016 saamme paikan vuokrattua minne siirrämme kojut ja aloitamme haaskan pitämisen toivoen että kotkat löytävät sen.

uusi kotkakoju maisema

Uusi paikka löydetty

Löysimme uuden paikan ja saimme tehtyä vuokrasopimuksen tontista hyvin ehdoin. Lisäksi maanomistaja oli kysellyt naapureilta ja metsästyspuolelta hyväksynnän hankkeellemme. Yksi päivä hurahti kojujen siirtoon uudelle paikalle ja lokakuun alkupuolella pääsemme aloittamaan haaskanpidon. Kojujen sijoittelun suhteen teimme myös muutoksen, kojut ovat vierekkäin niin että niillä on yhteinen takatila. Kummassakin kojussa on kolme kuvausaukkoa eli käytännössä 1-4 henkilöä voi olla samaan aikaan kuvaamassa.

Hiljaisuus 2015-2017

Linnut eivät ensimmäisen talven aikana löytäneet paikkaa tai hyväksyneet sitä omakseen samalla tavalla. Alkuun yksi maakotka kävi paikalla korppien kanssa, mutta jatkoi sitten muille maille. Paikalla nähtiin myös vanha merikotka. Tulevaisuus on tällä hetkellä auki miten jatkamme. Kaksi kautta vietettyämme tällä paikalla päätimme luopua paikasta – tätä ei linnut hyväksy omakseen. Supikoirat ja satunnaiset korpit nauttivat antimista, lintuinfluessan levitessä Eviran suosituksesta lopetimme haaskanpidon kesken kauden.

Muutto takaisin alkuperäisen kotkakojun suunnille kaudeksi 2017/2018

Kausi 2017/2018 tuo jälleen toivoa muutosten kautta projektiimme. Saimme uuden tontin alkuperäisen kotkakojun suunnilta ja aloitimme kojujen siirrot heinä-/elokuussa. Kojut tullaan sijoittamaan jälleen rinnakkain niin että yhteinen takatila mahdollistaa 1-4 kuvaajan kuvaukset kojuista. Paikka on muutenkin paremman oloinen, kaunis metsämaisema ympäröi kojuja. Alueella on jäljistä päätellen myös hyvä hirvieläinkanta, joka tuo lisämahdollisuuksia kuvaukseen.

 

 

2017/2018 kauden lyhyt yhteenveto

Kotkat löysivät heti syksystä paikan ja siellä vierailikin useita maakotkia sekä merikotkia. Omalla kohdalla sairastelu esti syys-talvikaudella kuvaukset yhtä vierailua lukuunottamatta.

Tämä kausi on paketoitu ja paras työ eli siivous on tehty 28 asteen lämmössä. #haju

Kotkakuvat kuvapankissani

(Hakutulokset sisältävät myös muualla kuvattuja kuvia)

Kotkaprojektin blogikirjoitukset

Julkaistu: 23.12.2014, päivitetty 29.7.2015, 12.9.2015, 16.5.2018