Kohti Kolia

Suuntasimme varhain keskiviikko aamuna auton nokan kohti Joensuuta, josta tarkoitus jatkaa torstaina Kolille. Sää vaikutti kirkkaalta etelässä, vaikka aurinko ei ollut vielä noussut. Pakkasta oli rapeat -16 astetta.

Ensimmäiset kuvat pysähdyimme ottamaan Varkauden keskustaan Pirtinvirrasta, joka -21 asteen pakkasessa höyrysi mukavasti vastavaloon. Pieni viima sai kuvaajan nopeasti luikkimaan takaisin autoon, kun vaatetukseksi oli puettu ajoon soveltuvat ulkoiluhousut lenkkareineen =).

Pirtinvirralta tämäkin kuva. Rannoilla oleskeli sorsaporukka tyytyväisenä sulasta kylpyammeestaan. Välillä vaihtoivat puolta lentäen komeasti läpi usvan (kuvassa ei näy yhtään sorsaa).

Varkauden ja Joensuun välisen tien varrella riitti hakkuuaukioita lumisine mäntyineen kuvattavaksi. Piti vain valita minkä luokse pysähtyy. ”Olikohan tuo hienompi kuin edellinen, no seuraava on varmasti komeampi” – ajatukset pyörivät mielessä. Pysähdyimme kahta erilaista hakkuuaukiota kuvaamaan matkalla.

Joensuuhun saavuttuamme sää teki kepposet ja aurinko katosi taivaan tuuliin. Pilviverho valtasi taivaan ja usvaa alkoi kerääntyä järvelle. Muutama saari näkyi usvan seasta Höytiäisellä.

Kalastajat olivat vieneet verkkonsa Höytiäisen järven jään alle merkaten avannot oksilla selkeästi. Usvaa vasten oksasta muodostui yksinäinen hahmo suuren selän keskellä.

Aurinko alkoi jo laskea ja kuunsirppi hohti korkealla taivaalla. Taivas selkeni paikoin ihan kirkkaaksi, oli siis vielä toivoa tähtikuvauksista. Kävimme hakkuuaukean reunamilla tutkimassa valmiita paikkoja yökuvaukseen ja löysimme muutaman hyvän paikan. Valitettavasti tuntien edetessä taivas vain synkkeni ja synkkeni pilviverhon taakse.

Oli aika lähteä lämmittämään saunaa ja tarkkailemaan pilvitilannetta. Useiden tarkastelukertojen jälkeen Tommi onnistui havaitsemaan yhden tähden klo 18.30. Päivä oli ollut pitkä, joten päätimme iskeä kuvaushanskat tiskiin  ja ottaa käyttöön virallisen saunanlämmityshanskan, joka näkyy kuvassa.

Näihin lämpöisiin tunnelmiin on hyvä päättää tämä blogikirjoitus ulkona ollessa -19.3 astetta pakkasta. Aamulla kohti Kolia, toivottavasti sää on suosii meitä reissun pääkohteen kanssa.

PS. Blogikirjoitus sisältää kalibroimattomasta läppäristä väsynein silmin käännettyjä kuvia =)