Kettujen aidattu leikkikenttä

Kettujen aidattu leikkikenttä

Suomenojan lintualtaalta on pitkin kevättä (2017) tullut kuvia ketusta munavarkaissa. Kettuemo on nähty myös poluilla juoksentelemassa aiempia vuosia useammin. Tänä vuonna pääsin kettuperheen jäljille ja onnistuin paikantamaan niiden kotiseudun ja leikkikentän. Neljä pentua leikki OP-puun lautakasoilla ja rakennusten alla. Iltaisin kettujen oli rauhallista olla alueella, kun aidat suojasivat ympärillä. Vieressä olevan linja-autovarikon työntekijöille kettuperhe oli tuttu ja bussikuskit kyselivät montako pentua olen nähnyt kerralla.

Hyvin pian kettuperhe kuitenkin muutti pois eikä niitä enää näkynyt iltaisin alueella leikkimissä. Kuvauspaikkana alue oli haastava, etäisyydet pitkiä ja aita välissä. Mukava dokumenttaarinen setti ketuista kuitenkin syntyi täydentämään alueen kuvapankkiani.

 



Samasta kettupesuesta toinen kuvasarja:

Suomenojan kettu saalistusmatkalla