Kalamaraton: Treenikuvia ja fiiliksiä | osa 6

Treenikuvia ja fiiliksiä

Kalamaraton lähestyy ja tämän bloggauksen tullessa julki on kisaa käyty jo 18 tuntia. Intensiivinen muutaman viikon treenijakso on takana, mitä edelsi ideointi, valmistelu, tutkimustyö sekä tietenkin juorujen kuuntelu. Uutta on opittu ja vanhaa kerrattu. Yhteistyötä on tietenkin tehty treeneissä muutaman joukkueen kanssa, hulluhan rintamalle yksin lähtee ilman liittolaisia.

Alla kuvia viime viikoilta treeneistä ja Kalamaratoniin liittyen. Kuvien väliin nostin muutamia lauseita, mitkä ovat jääneet mieleen treeneistä.

Vaskikala

Treenien kohokohta itselleni, kun sain koukutettua tämän fongareiden yhden himotuimmista kaloista. Lienee siis sanomattakin selvää että kyseinen kala oli itselleni elämänpinna. Palautimme tämän mysteerisen rantojen asukkaan takaisin mereen kuvauksen jälkeen.

Ollaan KUULE kundit tehty oikeita asioita

Kotiharjoitukset

Kaikki valmistautuminen ei tosiaankaan tapahtu maastossa vaan myös kotisohvalle riittää näperrettävää. Viime vuonna saimme 29 lajia, joten vastassa on taas monen kokoista suuta ruokittavaksi ja sitä kautta pyydystettäväksi. Järjestelmällisyyden ihmisenä (paitsi kotona vaatteiden kanssa) myös tapsilompakkoni on hyvin järjestelmällinen eri koukkujen suhteen.

Valvottuja öitä ja ajatuksia

Yksin tai kaksin rannalla, aikaa ajatella ja nauttia hiljaisuudesta. Autojen äänet rikkovat luonnon äänien tarjoaman konsertin. Satakielien, peippojen ja muiden lauleskelijoiden äänet kantavat hyvin vesistöjen äärellä. Vaikkei kalaa tulisikaan niin silti olet osa ympäröivää luontoa.

Hesen tuplajuusto 4.90 € – hintansa näköinen?

M: Tällä on pienii suu
T: …ja iso sydän

Sammakko

Jos tää ois meiän päätreenipäivä nii kaikki menee päin v*****

Liejutokko
Liejutokko

Lirkkiminen

Välillä oli kiva lähteä kävelemään rantoja yön pimeyteen kameran kanssa ja katselemaan muiden treenejä. Metsän siimeksessä nuotio paloi ja humalaisten huudot rikkoivat lähes peilityynessä meressä seisovan kuvaajan hiljaisuuden. Siellä täällä vaelsi otsalamppujen valossa kalastajia, usealla sama päämäärä – Kalamaraton. Onneksi Olli oli myös katsemassa rantoja vavan kanssa, sillä täyskuun noustessa horisontista ohjasin miehen oikealle rannalle kuvauksellisesti kuun linjaan.

Olli Varhimo lirkkimässä pieniä kaloja

Kivinilkka
Kivisimppu

Kivisimppu
Kivisimppu
Ruutana

 

Katselua, ei saa vielä koskea

Kotimatkalla kävin parikin kertaa katselemassa kivennuoliaisten eli nuljujen tilannetta. Kummallakaan kerralla kaloja ei ollut näkyvissä paljoa, joten jälleen yksi huomio kilpailua ajatellen. Paikka on rauhoitettu kalastukselta normaalisti, mutta kilpailun aikana erikoisluvalla kalastaminen on kyseisessä joessa sallittua.

25.5.2017 Helatorstai

Päätreenipäivämme, kävimme läpi aloitus kympin, millä on varmasti iso merkitys kisassa tänä vuonna sekä muutamia muita varmistuksia. Päivä oli tietenkin liian lyhyt ja rannalle olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa. Ollessamme kalassa niin toisaalla Helsingissä siunattiin Presidentti Mauno Koivisto viimeiselle matkalleen.

PRESIDENTTI MAUNO KOIVISTON MUISTOA KUNNIOITTAEN

Viimeinen iltapäivä

Tapamme mukaan keräydyimme pakkaamaan autoa perjantaina, tällä kertaa viime vuotiseen tapaan Kalastustukulle. Viime hetken täydennykset kun on vielä mahdollisia. Kisa-aamuna vain eväät mukaan ja menoksi. Viimeinen yö on tapansa mukaan vaikea – uni ei vain tule. Ajatuksia satelee sieltä täältä, pitäisi vain yrittää unohtaa tuleva kilpailu hetkeksi.

Kotiaskareet. Osa poraa kirjolohen ruokaan Dremelillä reikiä perjantai-iltana, osa tekee jotain muuta

ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä kisa-asu. Suunnittelimme jo varhaisessa vaiheessa yhteiset t-paidat, joissa voisimme kisata. Lumisateinen ja räntäinen kevät on antanut toivoa lämmetessään että pääsisimme niitä käyttämään, mutta mitä ilmeisemmin sittenkin kuoritakin päällä. Toivotaan ettei sadetakkeja sentään jouduta kaivamaan esiin.

MUUT OSAT: KALAMARATON TARINANI

 

YHTEISTYÖSSÄ: