Jallu jalohaikarat


Viikin enemmän tai vähemmän tunnetut jalohaikarat kuvissa. Facebookkiin on viime viikkoina tullut niin paljon kuvia kyseisestä paikasta että pitihän se itsekin käydä tarkastamassa. Paikalla oli neljä muuta kuvaajaa perjantai iltapäivällä eli kuvauspaikka löytyi meikäläisellekin. Samaan aikaan näyttämölle lensi yksi jalohaikara. Pienen odottelun ja alivaloituksen säädön jälkeen tuli toinen ja sitten kolmas ja sitten neljäs, jolloin syntyi neljän tähden jallukuva (ylhäällä). Olin paikalla muutaman tunnin, jonka aikana syntyi mukavasti ruutuja eri tilanteista vaikka kalastusta eivät harjoittaneetkaan. Muutaman kerran harmaahaikara varasti jalohaikaralta tämän mättään. Ne jotka tunnistaa kuvista ajankohdan niin kiitos ”levottomasta” keskustelusta kojussa.