Finnoonojan suuaukon sulasta käytiin kamppailua kyhmyjoutsenparien välillä

14.4.2013, sunnuntai iltapäivä

Suomenojan lintuallas on edelleen jäässä, mutta Finnoonojan suuaukkoon on alkanut muodostua sulaa. Paikalla on kymmeniä sinisorsia sekä muutama telkkä. Aiemmin paikalla olleet isokoskelot ja punasotka ovat poistuneet. Kuitenkin näkyvimpinä ja seuratuimpina lintuina kaksi kyhmyjoutsenta uiskentelee sulassa.

Kauniin pilvisen päivän rauhan rikkoo toinen kyhmyjoutsenpari, mikä saapuu etelästä laskeutuen sulan lähelle jäälle. Olemme ruovikossa kuvaamassa Tomin kanssa, mistä sulaan on vain muutamia hyviä kuvauslinjoja. Suurimpaan osaan kuvista tulee väistämättä ruoko, jos toinenkin eteen mitkä näkyvät kuvissa kellertävän haaleina kohtina.

Uudet tulokkaat saapuvat lähemmäs sulaa tiedustelemaan mahdollisuutta päästä veteen, kun taas sulassa olleet kyhmyjoutsenet lipuvat tulokkaita kohti. Ilmassa on jännityksen tuntua – kenen hermo pettää ensimmäisenä?

Tunnustelua kestää pitkään. Tulokkaat käydään lähietäisyydeltä tarkastamassa ja heidät hyväksytään hetkeksi – vai hyväksytäänkö?

Seurasimme herkeämättä tilannetta. Kaikki neljä kyhmyjoutsenta oli juuri parhaimmassa kohdassa kuvauksen suhteen. Sormet laukasimmilla Tomin kanssa odotimme, koska hermo pettää. Lopulta tulokkaat saivat lähtökäskyn. Sulan haltijoista toinen hyökkäsi veden ja mudan roiskuessa. Sinisorsat saivat tehdä tilaa, kun kilpajuoksu muuttui pikkuhiljaa lennoksi, tulokas oli häädetty.

Rauha ei kuitenkaan kestänyt pitkään, koska tulokas ei antanut niin vain periksi vaan tuli haistelemaan tilannetta uudestaan kokien saman kohtalon. Tällä kertaa emme nähneet massiivista mutapainia vaan tilanne hoitui hienovaraisemmin pienellä tönimisellä. Sulan valtiaat oli tiedossa, hävinneen osapuolen puoliso vaelsi kumppaninsa luokse Pirisaaren edustalle.

Valtiaat jatkoivat päivärutiinejaan sukien, ruokaillen ja kelluen. Olipa mukava sunnuntainen iltapäivä. Tästä se lintukevät taas Suomenojalla lähtee käyntiin.