Suomenojalla esiintyvä erittäin harvinainen hentokarvalehti (Ceratophyllum submersum) on alkanut vallata allasta mattomaisesti joka vuotiseen tapaansa. Päivällä tuuli kääntyi ja hentokarvalehdet ajelehtivat itäiseen reunaan (kuvat 1 & 2). Pohjoisreunalla olevat kasvit pysyivät paikoillaan. Pohjoisessa osassa allasta on tällä hetkellä komeimmat “matot. Linnut pääsevat kuitenkin vaivatta kulkemaan kasvuston läpi (kuva 3). Nostin altaasta kasvia (kuva 4), koska [...]
Jatka lukemista...
Tuomaristo kommentoi kuvaa: “Kuva on upea tilannekuva, jossa pimeydessä uinut ahven kohtaa kirkkaan valon ja jää ihmettelemään tätä.” Kilpailuun sai lähettää vuonna 2011 otettuja kuvia maksimissaan kolme kappaletta. Lähetin ensimmäisenä kuvan kolmipiikistä, kun kuulin kilpailusta. Toisena Saarijärvellä kuvatusta hauesta. Viimeisenä Iso-Valkeen reissulta syyskyyn alkupuolelta kuvan ahvenesta yödyykiltä. Voittajakuvan synty: Olimme Iso-Valkeella Somerniemellä sukeltamassa viikonlopun syyskuun [...]
Jatka lukemista...Olimme Porkkalanniemessä sukeltamassa, sää ei ollut paras mahdollinen. Noin 10 m/s tuuli synnytti vähän aallokkoa ja veteen meno rannasta oli oma operaationsa, mutta toisaalta yksi kokemus enemmän. Annoin kameran Esalle, koska sattuneesta syystä itse pystynyt kuvaamaan rannalta. Katso kymmenen Korhosen Esan ottamaa kuvaa lähdöstä ja paluusta. KUVAT LÖYTYY TÄÄLTÄ
Jatka lukemista...
Nyt alkaa Jurmon kuvasaldo olemaan purettuna gallerioihin. KATSO: PINNAN ALLA 11 – JURMO
Jatka lukemista...
UUSI GALLERIA: Pinnan alla 10 – Ahvenet yöllä
Jatka lukemista...
UUSI GALLERIA: Korvameduusa (Aurelia aurita)
Jatka lukemista...
Ahvenia Iso-Valkeen järvestä yösukellukselta syyskuun alkupuolelta. Suurin osa kuvista on otettu siten että sukelluspari valaisi reittiämme ja kaloja. Liikuin sitten sivulla vähän etuviistossa kameran kanssa haistelemassa tilanteita. Vaikea se on, mutta kivaa!
Jatka lukemista...