Olet selaamassa kirjoituksia arkistosta kuukaudelta September, 2009.

Flakstad, Lofootit – Norja 07/2009
Ajoimme lahden poukamaa vuorenrinteiden alla Flakstadissa, kun tuttu siluetti kallion päällä käski pysähtymään. Kamera mukaan ja siirtyminen maastossa lähemmäs merikotkaa mahdollisimman rauhallisesti. Kun riittävä etäisyys oli saavutettu aloimme kuvamaan kiven takaata käyttäen isoa kiveä jalustana. Hetken kuluttua kotka lähti lentoon kiertäen meidän vasemmalta puolelta. Suurin osa hyvistä hetkistä jäi kuvaamatta, kun Canon 50D:n tarkennus ei pysynyt kotkassa vaan karkasi taustalla oleviin vuoriin välillä. Näin kuin näinkin lahden pohjalta kotkan laskeutumispaikan, vuoren rinteellä olevalle kivelle lähelle autoamme. Kuvasimme kukkia ja lampaita vielä alhaalla, kunnes kipusimme takaisin autolle. Auton vierestä vielä tähtäilin kotkaa etsimen läpi, joka päätti taas vaihtaa maisemaa. Muutamat kuvat tuli saatua ja se riitti minulle. Nämä jäivät ainoiksi kuviksi merikotkasta reissultamme. Myöhemmin näimme useita merikotkia eri puolella saariryhmää, mutta valot tai etäisyydet eivät olleet suotuisat kuvaamiselle. Kaikkia kuvia on jälkikäteen rajattu rajusti kuvankäsittelyohjelmassa.
Share on Facebook
Posted 11 months, 2 weeks ago at 23:54. Kirjoita kommentti

Hypätään ajassa hieman taaksepäin elokuun alkuun ja paikkana Lauttasaaren kärki, tarkemmin vattuniemen puoli. Odottelin auringonnousua rantakalliolla istuen ja seuraillen kanadanhanhien puuhastelua läheisessä koira-aitauksessa. Samaan aikaan edustalla uiskenteli kyhmyjoutsen pariskunta kahden poikasen kanssa. Kanadanhanhien lähtiessä siirtymään rantaviivaa pitkin, toinen kyhmyjoutsenista tuli hätistelemään parvea onnistuen jakamaan sen kahtia. Vähän ajanpäästä joutsen päästi loputkin hanhet siirtymään toveriensa luokse (kuva 1). Samaan aikaa huomasin toisessa suunnassa yhden kanadanhanhen tähystävän merelle, otin muutaman kuvan siitä ja nousin kyykystä ylös nähdäkseni kukkulan taakse, yksi hanhi oli lähtenyt uimaan eikä huomannut kohti vihaisesti uivaa joutsenta. Kamera valmiiksi, paikkaa ei enään ehdi vaihtaa. On kuvattava tästä vaikka matalampi kuvakulma olisi ollut mieleisempi. Samaan aikaan joutsen lähtee hyökkäykseen (kuva 3), hanhi ei ehdi reagoida yhtään vaan joutsen syöksyy sen päälle niin että se jää pinnan alle. Taistellen hanhi saa itsensä pois joutsenen alta (kuva 4) ja lähtee pakenemaan kohti rantaa joutsen perässään. Hanhi pääsee turvaan kalliolle ja joutsen luovuttaa. Voittajana joutsen nappaa pohjasta heinän suupieleensä ja uiskentelee perheensä luokse (kuva 5). Hanhi taas vuorostaan siirtyi kalliolla nukkuvien toveriensa luokse nuolemaan haavojaan sekä rikkoutunutta siipeään (kuva 6). Hetken päästä hanhea alkoi väsyttämään ja oli aika käydä muiden viereen torkuille aamuauringon lämmittäessä kivasti. Katsoimme että meidän oli aika jatkaa matkaa, ei nukkumaan vaan valkovikloa etsimään seuraavasta niemestä…
Share on Facebook
Posted 11 months, 2 weeks ago at 23:00. Kirjoita kommentti

Arkistokuva vuoden 2008 lokakuulta. Lähdin kuvaamaan oravista lisää kuvituskuvia arkistooni ja ajatuksena oli saada peruspotretteja hyvässä maastossa. Luonnossa oli vielä syksyn värejä, joten enään ei puuttunut kuin oikea spotti ja oravat. Hetken harhailtuani ympäri seurasaarta käyden vakiopaikat läpi, uskoin löytäneeni hyvän paikan.
Virittelin kannon päälle pähkinöitä ja hetken kuluttua yksi orava kiinnostuikin puuhistani ja löysi pähkinät. Valo tuli vasemmalta takaviistosta suunniteltuun kuvaussuuntaan, mutta orava joko haki pähkinät vain tai sitten ruokaili paikan päällä selkä kameraan. Piti kehittää jotain uutta, siirsin vähän pähkinöitä. Tämä toimi, orava jäi paikalle syömään ja onnistuin kuvaamaan sarjalla tästä hetkestä hyvän setin. Versioita löytyy erilaisia, joista kolme valitsin. Ensimmäisessä on silmät auki ja pähkinä kourassa, toisessa silmät auki eikä pähkinää kourassa sekä sitten tämä. Mielestäni aivan loistava ja erilainen kuva oravasta. Tämä kuva osallistui Vuoden Luontokuva 2009 kilpailuun, ilman menestystä.
Kuva on otettu ihan maantasosta varpujen seasta hyödyntäen suurta aukkoa syväterävyyden minimoimiseksi. Pientä vaikeutta lisäsi käytetyn objektiivin armottoman hidas tarkennus, jos se eksyy kohteesta pois ja lähtee hakemaan uudestaan kohdetta. Kamerana Canon 1Dm2 ja 85 1.2 L , EXIF: 85mm 1/1000, f1.4, iso 100.
Koko sarja myynnissä kuvatoimisto Plugissa 1, 2, 3. Rodeosta vain yksi versio.
Share on Facebook
Posted 11 months, 2 weeks ago at 13:06. Kirjoita kommentti

Illan geokätkö pitoinen kuvausretki Miikan kanssa Vanhankaupunginlahdelle alkoi kaatosateessa keskustan läpi ajaen. Sää ei kuitenkaan saanut meitä muuttamaan mieltämme vaan jatkoimme matkaa, hyvä niin. Pasilassa saimme jo ihailla kirkasta taivasta ja kauniin ilta-auringon alkua. Saapuessamme Vanhankaupunginkoskelle jäimme alkuun kuvamaan läntisen sekä itäisen haaran koskia sekä mahtavissa syksyn väreissä olevia vaahteroita. Tästä matka jatkui kohti pitkospuita ja Lammassaaren kautta Kuusiluotoa, mutta myös matkalle oli ilmestynyt kätköjä. Ensimmäisenä etsimme Vanhankaupunginlahti – Lammassaaren silta nimisen kätkön, mistä tämä kuva Miikasta on otettu. Siitä jatkoimme matkaa pitkospuita pitkin kohti Lammassaarta ottaen muutamia kuvia laskevasta auringosta kaislikon seasta. Seuraavalla kätköllä oli toinen valokuvaaja paikalla, joten jatkoimme matkaamme Lammassaareen, josta haimme Geoseikkailijoiden syysrieha kätkön, joka on oleskellut kolossaan vuodesta 2002 asti.
Seuraavaksi oli vuorossa Kuusiluoto #1 ja #2 kätköt. Ensimmäiseen kätköön oli nähty vaivaa, joten toivoimme ettei “luodolta” löydy vain pakasterasioita kiven alta, eikä löytynykkään vaan kaksi ajatuksen kanssa rakennettua kätköä. Kiitos niistä! Edellisellä käynnilläni Kuusiluodolla viime vuonna paikalla oli Viiikin luontovalvoja Eero Haapanen rengastamassa uuttukyyhkyjä, joiden pöntöt roikkuivat edelleen puissa. Kesäisin vapaana olevat lampaat olivat nyt poissa tai piilossa. Jälkimmäiseltä kätköltä saimme katsella Arabianrannan taloja mereltä päin ilta-auringossa. Oli aika suunnata takaisin mantereelle.
Paluumatkalla löysimme ruovikko kätkön hetken ihmettelyn jälkeen, nyt ei ollut paikalla ulkopuolisia etsimistä häiritsemässä. Tämänkin kätkön toteuttamiseen oli nähty vaivaa, toivottavasti nämä kätköt säilyvät ja tuovat uusia kasvoja nauttimaan alueen luonnosta ja rauhasta sekä mahtavista lintupaikoista. Alueen “vakiokalustoon” kuuluvat ruskeasuohaukat lentelivät kaislikon yllä helposti bongattavissa ilman kiikareita. Lintutornilla kävimme katsomassa tutut maisemat vielä, missä kyhmyjoutsen pariskunta uiskenteli. Isot hanhiparvet lensivät koetilan peltojen suunnalta kohti etelää pitäen meteliä, mitä ei voinut olla kuulematta.
Loistava reissu oli, seuraavassa muutamia kuvia reitin varrelta. Päivän saldoksi tuli lopulta 11 uutta geokätkö löytöä ( 8 tradia, 1 multi ja 2 mysteeriä).
Share on Facebook
Posted 11 months, 2 weeks ago at 00:13. Kirjoita kommentti

Share on Facebook
Posted 11 months, 3 weeks ago at 23:18. Kirjoita kommentti

Kuvankäsittelyn merkitys digikuvalle on oleellinen, ainakin jos halutaan saada kuva näyttämään hyvältä. Seuraavassa lyhyesti mitä eri säätöjä ylläoleva valkohäntäkauris kuva vaati saavuttaakseen lopullisen ulkoasunsa. Kuva on otettu aamun sarastaessa, jolloin valot eivät olleet parhaimmillaan vielä.
Kuva tallentui kortille .cr2 muodossa eli Canonin raakakuvana eli RAW:ina. Valkotasapaino oli automaatilla, sen säätäminen onnistuu jälkikäteen helposti ja haluttu lopputulos on varmasti parempi kuin etukäteen säädettynä vaihtuvissa valoissa.Käsittelyssä käytän Adobe Lightroom 2 -ohjelmaa, jolla onnistuu kaikki peruskäsittelyyn vaadittavat toimenpiteet, joita luontokuville, hääkuville ym. kuville teen. Suosittelen itse ohjelmaa kaikille hyvällä omatunnolla, joiden ei ole tarkoitus manipuloida kuvia vaan tehdä vain perussäätöjä ja roskien poistoja. Seuraavassa luettelo tehdyistä säädöistä kuvalle exif -tietoineen:
Canon 5Dm2, Canon EF 500 4.5 L, EXIF: iso3200, 500mm, f4.5, 1/60, kuvattu autosta, objektiivi tuettu pelkääjän paikalla istuvan olkapäähän. Kuvattu lyhyitä sarjoja.
- Valkotasapaino oletuksena 4200K -> muutettu 5300K, jolla saavutettu lämpöiset sävyt kuvaan.
- Poistettu digikuville tyypillistä harmaata kalvoa pois nostamalla kontrastia oletuksesta 25 -> 55.
- Tyyliini kuuluu voimakkaat ja saturoidut värit, jolloin käytän melkein aina vibrance sekä saturaatio säätimiää saadakseni halutut sävyt, usein aika voimakkaina joidenkin makuun. Vibrance 0 -> 31 ja saturaatio 0 ->24. Tämä aiheutti joidenkin värien yli korostumisen, jotka tässä tapauksessa olivat purple ja magenta. Seuraavaksi ne poistettiin saturaation värikohtaisilla liukusäätimillä kokonaan kuvasta (magenta -90 ja purple -100).
- Seuraavaksi kuvaan on lisätty mustaa eli blacks säätimellä +14, jolloin kuusista saatiin halutun vihreät sekä ympäristöstä tummempi ja varjoja esiin, jolloin valkohäntäkauris korostuu kuvasta paremmin.
- Viimeisenä kuvan kulmiin on lisätty vinjetointia, korostamaan kaurista kuvan keskellä.
Seuraavassa kuva Lightroomin työpöytänäkymästä kahdella näytöllä. Vasempaan näyttöön on laitettu näkymään ennen ja jälkeen kuvat sekä oikealle isona käsitelty kuva, alareunassa kaikki kansion kuvat. Normaalissa työnkulussa en pidä alareunan kuvia näkyvillä vaan työstettävä kuva isona vasemmassa ruudussa ja oikella muut kansion kuvat pieninä kuvina.
Share on Facebook
Posted 11 months, 3 weeks ago at 17:13. Kirjoita kommentti
Muutama kuva omasta autosta sekä vähän tekniikasta niiden takaa:

Kalusto: Canon 5D m2,17-40 4 L, jalusta, lankalaukaisin ja otsalamppu
EXIF: 17mm, iso400, f4.0, 90sek.
Kuvattu Inkoon Bärosundin sillalla syyskuun puolessa välissä kirkkaana yönä.
- Kuvaa lähdettiin rakentamaan auton sijoituksella sekä rajauksella.
- Seuraavaksi otettiin valotustestejä tähtitaivaasta ja selvitettiin tarvittava valotusaika. Päädyimme noin 90 sekunttiin, joka valotettiin lankalaukasin lukitsemalla  manuaalisesti sekä vapauttamalla oikeaan aikaan.
- Halusimme myös kuvaan sumuvalot päälle, jotka ovat huomattavasti ajovaloja kirkkaammat vai ovatko?
- Kuvassa on sumuvaloja pidetty päällä ehkä sekuntti, maksimissaan kaksi.
- Ajovalot ovat valotettu käyttämällä parkkivaloja päällä aluksi n. 8 sekunttia ja myöhemmin valotuksen edetessä muutama sekuntti pari kertaa
- Autoa on saatu esiin valaisemalla sitä otsalampulla tasaisesti ja vähän pientä tehoa käyttäen.
- Rekisterikilpi on jälkikäteen muokattu.

Tässä kuvassa ei ole käytetty ihmeellisiä temppuja. Kuvattu Norjassa Lofooteilla Andenesin saarella aamuyöllä.
Kalusto: Canon 5D m2,17-40 4 L, käsivaralta.
EXIF: 17mm, iso400, f5.0, 1/160, sekä Hi-techin puoliharmaa suodin mallia hard 0.6.
Share on Facebook
Posted 11 months, 4 weeks ago at 22:30. Kirjoita kommentti