Viimeiset mustikat, sieltä täältä muutaman mustikan noukkien sain kuksan täyteen.
Syksyn värejä alkoi jo löytyä maastosta, joten kuvausspotin löytäminen ei sitten enään ollut vaikeaa.
Kuvauksien jälkeen marjat päätyivät jääkaapin hyllylle yllätykseksi töistä pääsevälle avovaimolle.
Ajoimme yötä vasten Andoyn saarta kohti pohjois-Lofooteille samalla siirtyen vuoriston eteläpuolelta pohjoispuolelle, minne ympäri vuorokauden paistava aurinko kevyesti taivaanrannan yläpuolelta paistoi. Ajoimme tietä 82, joka on ainoa tie Andoyn saarelle. Yhtäkkiä oikealle avartui mahtava suomaisema. Jätimme auton parkkiin tienreunaan parkit päällä, että paikoittain erittäin lujaa ajavat paikalliset huomaisivat sen. Tien reunassa oli sähkölinjat, joten ihan autosta ei sentään päässyt tälläisiä maisemia kuvaamaan. Pompimme nopeasti innoissamme mättäältä toiselle etiäpäin, kunnes tulimme pienen lammen rannalle. Kello oli näihin aikoihin 00.45.
Canonin 17-40mm objektiivi oli kamerassa kiinni ja milleinä käytössä maksimi 40mm. Kuvaa on jälkeenpäin rajattu vielä vähän tiukemmaksi. Aukko 8 ja iso200, suljinaika riittävä 1/60 tiukassa puristuksessa laukaistuna. Käytössä oli myös Hi-Techin puoliharmaasuotimet mallia hard, todennäköisesti 0.6 eli kahden aukon malli, kokeilin myös 0.3 ja 0.9 malleja.
Sama maisema laajempana versiona 17mm, f4.0, 1/250, iso200.
Hetken kuvailujen jälkeen jatkoimme matkaa, koska nämä valot oli hyödynnettävä muissakin maisemissa. Sääennuste lupasi pilviä seuraaviksi päiviksi!
Kun oikeat kuvat on otettu tulee ottaa myös kuva matkaseurasta. Kuvassa Arto Ketola tallentamassaan omaan näkemystään maisemasta mättäällä.
Matka jatkui ja kuvia syntyi lisää…
Sää suosi hääparia Helsingin Uunisaaressa ja häitä saatiin viettää lämpöisessä ja aurinkoisessa kesäpäivässä elokuun loppupuolella. Kova auringonpaiste asettaa kuvaajalle omat haasteensa, mutta antaa myös hyviä tilaisuuksia kokeilla erilaista. Vastavaloon kuvaaminen ei kuitenkaan ole ihan yksiselitteinen juttu, heijastukset sekä varjot kiusaavat kuvaajaa. Käytin kuvissa Canonin 17-40 L objektiiviä, koska se aiheuttaa huomattavasti vähemmän heijastuksia kuviin kuin Canonin 24-70 L omien kokemuksieni perusteella.
Rannasta löysimme hyvin tilaa, auringonottajia ei enään ollut saaressa montakaan. Kuvat saimme myös ottaa rauhassa vierailta sekä muilta ihmisiltä ilman häiriötä, mikä on yksi hääpotrettien onnistumisen lähtökohdista.
Morsiammen päivä on pitkä ja siihen mahtuu kaikenlaista ohjelmaa. Tapasin morsiammen ja toisen kaason meikkauspaikalla, josta alkoi päivän kuvaustyö päättyen illan viimeisinä tunteina morsiuskimpun heittoon. Tällä kertaa pystyy turvallisin mielin sanomaan että sää oli kuin morsian, kaunis. Seuraavat 20 mustavalkokuvaa on kasattu tätä sarjaa varten, seuraavassa jutussa sitten värikuvia mukaan.
Teimme Pro Luontokuva ry:n kanssa tammikuussa 2009 retken Utön saarelle, osa kuvaajista oli saarella kolme yötä ja osa kaksi. Täysikuu hemmotteli tähtitaivaan loisteessa kuvauksia, onneksi sattui lankalaukasin mukaan, jotta pimeyden mahdollistamat noin kolmen minuutin suljinajat olivat mahdollisia. Aamuin ja iltasin aurinko antoi parastaan sekä viimeisenä aamuna tuuli yltyi yli 20m/s lukemiin tuoden mahtavat tyrskymaisemat kuvaajien iloksi. Lisää kuvia ja infoa reissusta löytyy Pro Luontokuva ry:n sivuilta.
Musiikiksi tähän sopisi paremmin ihannoimani kappale Tarja Turunen – You would have loved this (Youtube), mutta tekijänoikeuksien vuoksi käytin vapaata musiikkia.
Lyhyt video on kuvattu 2008 kesällä Oulangan kansallispuistossa kiutakönkäällä. Video on kuvattu vastarannalta kohti turistien suosimaa päiväreittiä, tämä puoli antoi erilaisen näkökulman aiheeseen, jota olimme taltioineet loppu kesästä 2007. Valitettavasti valoissa ei ollut kehumista tälläkään kertaa.