www.tuomasheinonen.com

Olet selaamassa kirjoituksia Tekniikka kategoriasta.

Miksi omistaa vararunko?

Miksi omistaa vararunko?

Viime häissä juttelin juhlavieraan kanssa siitä miksi pitää tai kannattaa olla kaksi runkoa matkassa keikoilla. Aiemmin päivällä morsiammen kanssa meikissä oli jo sattunut tapaturma kameralle ja objektiiville, kun 5 D mark II ja 50 1.8 II putosivat kampaamon tuolilta maahan seurauksella että objektiivi meni kahteen osaan sekä runkoon tuli pieniä vikoja, jotka eivät onneksi haitanneet kuvausta.
Keskustelussa puhuimme juuri elektroniikaasta ja siitä ettei koskaan tiedä milloin kamera sanoo että nyt riitti ilman ulkopuolista “avustusta”.

Maanantai sitten toimitin 5D mark II:sen ja 50mm 1.8 II JAS-tekniikkaan kustannusarvioon vakuutusyhtiölle ja tiistaina sitten tuli tieto ettei objektiiviä kannata korjata ja samalla hyväksyin kameran korjauksen, joka oli n. 210 e.  Laaja kotivakuutus maksoi itsensä takaisin heti monen vuoden osalta.

Onneksi ei ollut hääkeikkaa tiedossa pariin viikkoon ja juhannus lähestyi, joten stressiä ei aihettanut ykkösrungon puuttuminen kameralaukusta.

Juhannuksen viettoon suunnattiin sitten torstaina 7 D mukana sekä pari perus objektiiviä akut täyteen ladattuina. Mökille päästyäni oli tarkoitus heti lähteä järveen polskimaan lumpeiden ja ulpukoiden sekaan 7D sukelluskotelossa . Märkäpukuvun sain puoliksi päälle ja aloin tekemään kameraan asetusmuutoksia vaihtamalla tarkennuksen AF-ON napista laukaisimeen sekä tarkennuksen servolle ja sarjakuvauksen päälle. Muutama testikuva asetusten muuttamisen välissä mökin terassilla kunnes kamera yhtäkkiä sammui. Näyttöön jäi vaan vilkkumaan valo että akku tyhjä. Hämmentyneenä kaivoin laukusta vara-akun, juuri eilenhän akun latasin. Akun vaihto ei tuonut muutosta kameran tilaan, se irtisanoi sopimuksensa siihen. Myöhemmin kokeilimme vielä toisessa 7D:ssä akkuja sekä vaihdoimme toisen 7D:n pariston sammuneeseen kameraan, mutta ei se vain herännyt henkiin. Myöhemmin viikonloppuna kokeilin pari kertaa olisiko lepo auttanut, mutta ainoa muutos oli että toisella akulla ei enää vilkkunut akun valokaan. Toinen 7D näytti akkujen olevan täynnä ja kunnossa.

Olisi ilmeisesti pitänyt koputtaa puuta sanoessani häissä että ei sitä koskaan tiedä milloin kamera saa tarpeekseen ja sammuu kuin seinään.  Toisaalta eihän sitä tiedä jos kameran ohjelmistoon on ohjelmoitu suomalaisen juhannuksen toimintaohjeita ja se noudatti yhtä perinteistä mallia vain sammua.

Viikko alkoi edellisen viikon tavoin maanantai aamuna JAS-tekniikka käynnillä. 7D jäi sinne, 5D mark II odottaa varaosaa ja hyvällä tuurilla huomenna tiistaina sen sieltä saisi. CPS jäsenyys tuli tällä kertaa tarpeen ei vain lyhyemmän huoltoajan vuoksi vaan lainarunko lähti JAS-tekniikasta mukaan siihen asti että toinen kameroista saadaan kuntoon. Aluksi pelkäsin että lainarungoksi kaivetaan jostain kaapista pölyttynyt 400D, mutta pelko osoittautui turhaksi ja 5 D mark II sieltä löytyi.

Posted 2 months, 1 week ago.

Kirjoita kommentti

Kuvalo – laadukkaiden vedosten tilauspaikka

Kuvalon kautta on nyt mahdollista tilata myös minun kuviani, jotka valmistaa Color-Kolmio. Laitoin alkuun sivuilleni kolmeen eri galleriaan linkit. Saaristomereltä kuvat pääosin Utöstä ja Jurmosta. Karhuista kymmenen kuvaa kesältä 2008 sekä tulevan valokuvanäyttelyn kuvat myöskin Saaristomereltä. Näyttelystä sitten lisää lähenpänä ajankohtaa. Lisää galleroita aikanaan. Luonnollisesti kaikista kuvista on mahdollisuus tilata tulosteita tai tauluja vaikkei niitä olisi Kuvaloon ladattukkaan. Tälläisessä tapauksessa sähköpostin lähettämisestä on hyötyä.
Kuvakoot:
Valokuva: 10×15, 15×23, 20×30, 30×45, 50×70 cm
Kehystetty valokuva: 20×30, 30×45, 50×70 cm
Canvas-taulut: 20×30, 30×45, 50×70,  70-100 cm
Lisätietoa kuvatuotteista Kuvalon sivuilta

Linkit galleroihin löytyy www.tuomasheinonen.com/kauppa

Posted 3 months, 3 weeks ago.

Kirjoita kommentti

Samyang 14mm 2.8 testikuvia

Samyangin 14mm uutukainen saapui noudettavaksi viime viikon keskiviikkona ja eilen sain sen haettua Verkkokauppa.comista palattuani Jurmosta. Mielellään tuon olisi Jurmoon mukaan ottanut. Aikaa lähteä kuvaamaan ei eilen ollut, joten ensimmäiset kuvat syntyivät parkkipaikalta. Tällä hetkellä Espoossa sataa rännän ja lumen sekotusta, taidanpa pysyä kotona ja laittaa näistä kuvista muutamat testikuvat esille.
Lue koko kirjoitus

Posted 4 months, 1 week ago.

Kirjoita kommentti

Firmware päivitys Canon 7D runkoon – versio 1.2.1

Canon 7D:n on saanut uuden päivityksen kameran ohjelmistoon, joka on mallia 1.2.1. Päivitys on julkaistu 17.4.2010.
Lataa uusin firmware täältä

Suomenkielinen pikaohje

Posted 4 months, 2 weeks ago.

Kirjoita kommentti

Samyang 8mm – testailua auringonlaskun kuvaamisessa


Samyangin 8mm kalansilmä objektiivillä kuvattu auringonlasku. Suoraan aurinkoon kuvattaessa objektiivi aiheutti yllättävän vähän heijastumia, ainoastaan pari pientä palloa Lightroomilla poistin.
Lue koko kirjoitus

Posted 4 months, 2 weeks ago.

Kirjoita kommentti

Lainassa Samyang 8mm fisheye ja muutamat testikuvat sillä

Canon 7D & Samyang 8mm fisheye

Lue koko kirjoitus

Posted 4 months, 2 weeks ago.

Kirjoita kommentti

Web-kameroista luonnon reaaliaikainen tosi-tv

Kuvakaappaus EENetin web-kamerasta Virosta. Villisiat ovat keräntyneet ruokinnalle iltahämärässä.

Kevät lähestyy ja luonto herää pikku hiljaa henkiin. Pesäkamerat alkavat kerätä taas suosiota, kun esimerkiksi kotkat ja sääkset aloittelevat pesintöjään. Lue koko kirjoitus

Posted 5 months, 1 week ago.

Kirjoita kommentti